Tutkimus: Kognitiivinen toimintakyky heikkenee keski-iässä hitaammin läpi elämän aktiivisesti liikkuneilla

Kognitiivinen toimintakyky heikkenee keski-iässä hitaammin henkilöillä, jotka ovat liikkuneet aktiivisesti lapsuudesta lähtien. Erityisesti tiedonkäsittely ja työmuisti näyttävät hyötyvän pitkäaikaisesta, lapsuudesta asti jatkuneesta liikunnallisesta elämäntavasta.

Elinikäisen liikkumisen yhteys kognitiivisen toiminnan muutokseen keski-iässä -tutkimuksessa havaittiin, että lapsuudesta keski-ikään kertynyt liikkuminen oli yhteydessä kognitiivisten toimintojen hitaampaan heikkenemiseen. Tämä korostui erityisesti tiedonkäsittelyssä ja tarkkaavaisuuden ylläpidossa. Miehillä liikkuminen liittyi lisäksi työmuistin hitaampaan heikkenemiseen. Molemmissa vaikutus vastasi arviolta kolmen vuoden etua.

Kognitiivisella toiminnalla tarkoitetaan tiedon vastaanottamiseen, käsittelyyn, muokkaamiseen ja tallentamiseen liittyviä aivotoimintoja. Näitä ovat esimerkiksi tarkkaavaisuus, muisti ja toiminnanohjaus.

”Kognitiivisen toiminnan heikkeneminen voi alkaa jo keski-iässä. Siksi on tärkeää tunnistaa tekijöitä, joilla sitä voidaan ehkäistä. Aikaisemmissa tutkimuksissa liikkumisella on havaittu olevan sekä välittömiä että pitkäaikaisia myönteisiä vaikutuksia aivoterveyteen ja kognitiiviseen toimintaan elämän eri vaiheissa. Tämä tutkimus täydentää tutkimustietoa, sillä kyseessä on poikkeuksellisen pitkä seuranta, noin 40 vuotta”, kertoo vanhempi tutkija Heidi Syväoja Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likesiltä.

Tutkimuksen aineisto pohjautuu LASERI-tutkimukseen (Lasten sepelvaltimotaudin riskitekijät), jossa selvitetään sairauksien syntyyn vaikuttavia tekijöitä yksilön koko elämänkulun aikana. Tutkimusotos oli noin 1300 henkilöä. Heidän liikkumistaan seuratiin vuosina 1980–2018, ja kognitiivista toimintaa ja sen muutoksia mitattiin vuosina 2011 ja 2018.

”Elinikäisen liikkumisen yhteyksistä keski-iän kognitiiviseen toimintakykyyn on vielä vähän tutkimustietoa. Tulosten perusteella elinikäinen liikkuminen voi ehkäistä kognitiivisen toiminnan heikkenemistä keski-iässä erityisesti tiedonkäsittelyn ja työmuistin osalta. Liikkumisen mahdollistaminen elämänkulun eri vaiheissa on keskeistä kognitiivisesti terveiden elinvuosien edistämiseksi”, Heidi Syväoja toteaa.

Elinikäisen liikkumisen yhteys kognitiivisen toiminnan muutokseen keski-iässä -tutkimus on julkaistu Medicine & Science in Sports & Exercise -lehdessä toukokuussa 2026.

Alkuperäinen julkaisu:

Syväoja, Heidi J.; Suominen, Tuuli H.; Kukko, Tuomas; Heiskanen, Marja A.; Nevalainen, Jaakko; Pahkala, Katja; Yang, Xiaolin; Mykkänen, Juha; Viikari, Jorma; Juonala Markus; Kähönen; Mika; Laitinen, Tomi P.; Tossavainen, Päivi; Jokinen, Eero; Lehtimäki Terho; Ahola-Olli, Ari; Raitakari, Olli T. Rovio; Suvi P.; Tammelin, Tuija H. (2026). Physical Activity Since Childhood and its Association with Changes in Midlife Cognitive Functions: A Longitudinal Prospective Cohort Study. Medicine & Science in Sports & Exercise.
Linkki julkaisuun: https://journals.lww.com/acsm-msse/abstract/9900/physical_activity_since_childhood_and_its.1068.aspx

 

Lisätietoja:

Heidi Syväoja
vanhempi tutkija
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Likes
+358 400 248 133
etunimi.sukunimi@jamk.fi

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.