Uusi koulutus auttaa lähihoitajia tekemään hoitopäätöksiä ikäihmisten akuuttitilanteissa

Tammerkosken kotihoidossa työskentelevälle Nana-Mia Lehdolle koulutuksen tärkein anti olivat uudet työkalut sekä ymmärrys siitä, että ikäihmisen kotona selviytymistä voidaan tukea paremmin, kun hänen voimavarojaan kartoitetaan etukäteen. Emilia Aakko

Ikäihmisten akuuteissa sairastapauksissa päivystykseen lähteminen ei ole aina paras ratkaisu. TAKKin uusi koulutus antaa lähihoitajille työkaluja hoitopäätösten tekoon, sekä apua ikäihmisten voinnin ennakointiin, jotta akuuttitilanteilta vältyttäisiin kokonaan.

Yhä useampi ikäihminen asuu itsenäisesti omassa kodissaan yhä pidempään. Siinä vaiheessa, kun toimintakyky alkaa heiketä, riski erilaisille tapaturma- ja akuuttitilanteille kasvaa.

– Kaatumistilanteet, erilaiset infektiot, sekavuus, keuhkokuume, perussairauksien pahenemisvaiheet, muistisairaan voinnin muutokset, sydänongelmat…, luettelee sosiaali- ja terveysalan kouluttaja Anna Haataja erilaisia mahdollisia akuuttitilanteita.

Tällöin on tärkeää varmistaa, että ikäihmisen kotiympäristö ja palvelut tukevat turvallista ja sujuvaa arkea.

Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksessa alkoi tänä keväänä uusi Ikääntyneiden akuuttitilanteiden ennakointi ja arviointi -koulutus. Kyseessä on sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon kuuluva 15 osaamispisteen laajuinen tutkinnonosa, jota tarjotaan täydennyskoulutuksena valmiille lähihoitajille.

Koulutuksessa lähihoitajat saavat valmiuksia ennakoida ja arvioida ikääntyneiden asiakkaiden voinnin muutoksia. Tavoitteena on, että lähihoitajat osaisivat ennakoimalla estää akuuttitilanteiden syntymistä ja myös tehdä hoitopäätöksiä silloin, kun akuuttitilanne on jo päällä.

Lähihoitajien työn vastuu ja vaatimukset kasvavat
Lähihoitajien täytyy pystyä tekemään työssään itsenäisiä päätöksiä yhä useammin, kertovat sosiaali- ja terveysalan kouluttajat Anna Haataja ja Johanna Havusto. Esimerkiksi ikääntyneiden asumisen yksiköissä ei välttämättä ole viikonloppuisin tai öisin paikalla sairaanhoitajaa, jota voisi konsultoida.

– Hoitajilla on välillä olo, että apua ei ole helposti saatavilla. Työn luonne on muuttunut ja päätöksiä täytyy pystyä tekemään itsenäisesti ja perustelemaan ne, Haataja toteaa.

Koulutuksessa käydään läpi erilaisia työvälineitä, jotka helpottavat ikäihmisen voinnin muutoksen ja toimintakyvyn arviointia sekä hoitopäätöksen tekoa. Koulutuksen sisältöihin kuuluvat myös esimerkiksi akuutin tilanteen tunnistaminen, ennakoivien hoitosuunnitelmien tekeminen sekä jatkohoidon suunnittelut.

– Koulutuksessa pääsee syventymään asioihin, joihin ei työpaikalla välttämättä ole aikaa syventyä, kertoo Johanna Havusto.

Nana-Mialle jäi koulutuksesta käteen paljon uutta tietoa
Ikääntyneiden akuuttitilanteiden ennakointi ja arviointi -koulutuksen ensimmäinen toteutus oli oppisopimuskoulutus Pirkanmaan hyvinvointialueen lähihoitajille. Koulutukseen osallistui 20 lähihoitajaa kotihoidosta, ikääntyneiden ympärivuorokautisesta asumisesta sekä etähoivasta.

Heidän joukossaan koulutukseen osallistui myös Tammerkosken kotihoidossa lähihoitajana työskentelevä Nana-Mia Lehto.

– Joskus aikoinaan tuli soitettua ambulanssia asiakkaille aika useinkin, 15 vuotta kotihoidossa työskennellyt Lehto muistelee.

– Olisi kuitenkin hyvä, ettei ikäihmisiä pompoteltaisi paikasta toiseen, vaan he saisivat avun kotiinsa. Päivystysreissu voi olla ikäihmiselle hyvinkin rankka.

Sittemmin oma arviointikyky akuuttitilanteiden suhteen on kehittynyt. Pirhan kotihoidon lähihoitajilla on taustatukenaan myös ammattilaisia, joita voi konsultoida tarvittaessa matalalla kynnyksellä.

Nana-Mialle koulutuksen tärkein anti oli ymmärrys siitä, että ikäihmisen kotona selviytymistä voidaan tukea paremmin, kun hänen voimavarojaan kartoitetaan etukäteen. Ennakoimalla ikäihminen saa avun ajoissa, eikä vasta silloin, kun akuuttitilanne on jo päällä.

Nana-Mia nappasi koulutuksesta omaan käyttöön esimerkiksi NEWS-pistejärjestelmän, jolla asiakkaan vointia ja hoidontarvetta voidaan pisteyttää. Pisteytyksen perusteella voidaan tehdä päätös siitä, onko asia kiireellinen hoidettava vai kotona seurattava. NEWS toimii hyvänä lisänä Pirhan omien ohjaus- ja arviointijärjestelmien rinnalla.

Nana-Mia koki saaneensa koulutuksesta todella paljon uutta.

– Suosittelisin koulutusta jokaiselle lähihoitajalle, ja varsinkin kotihoidossa oleville, koska me olemme kentällä usein aika yksin, ja tukea päätöksentekoon tarvitaan, Nana-Mia kertoo.

Seuraava, kaikille avoin toteutus Ikääntyneiden akuuttitilanteiden ennakointi ja arviointi -koulutuksesta alkaa syyskuussa verkkokoulutuksena. Haku on nyt auki.

 

Lisätietoja:

Mari Kuivamäki
koulutuspäällikkö
sosiaali-, terveys- ja kasvatusala
TAKK
044 7906 385
mari.kuivamaki@takk.fi

Johanna Havusto
kouluttaja
sosiaali- ja terveysala
TAKK
044 7906 466
johanna.havusto@takk.fi

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.