Työterveyslaitos selvitti FFP-luokan suojainten laajempaa käyttöä

Työterveyslaitoksen mukaan Suomessa ei ole syytä FFP-luokan suojainten laajempaan käyttöön. Keski-Euroopan huonontunut koronavirustilanne on saanut mm. Saksan suosittelemaan FFP2-luokan suojainten käyttöä kansalaisilleen. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi Työterveyslaitokselle tehtäväksi selvittää, olisiko FFP-luokan suojaimet syytä ottaa laajempaan käyttöön myös Suomessa.

Terveydenhuollon asiantuntijoiden mukaan koronavirus tarttuu ennen kaikkea lähietäisyydellä pisaratartuntana. Tärkeimmät tartunnan torjuntakeinot ovat turvavälit, käsien pesu ja yskimishygienia.

Oikein käytettynä suu-nenäsuojain eli ns. kirurginen maski vähentää pisaratartunnan levittämisen riskiä. Kirurgisia maskeja käytetään muun muassa sairaaloissa leikkauksissa.

– Arjen käyttöön riittää kirurginen maski, eikä FFP2-tason hengityksensuojaimia tarvitse ottaa laajempaan käyttöön Suomessa, sanoo pääjohtaja Antti Koivula Työterveyslaitoksesta.

– Kirurginen maski on kertakäyttöinen ja sen tunnistaa CE EN 14683 -merkinnästä. Maskeja voi ostaa esimerkiksi ruokamarketeista.

Kirurgisia maskeja on saatavilla, joten niiden käyttöä voi lisätä. FFP2-luokan hengityksensuojaimet tulee varata henkilöille, jotka työssään tarvitsevat tehokasta suojausta. Esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaiset tarvitsevat FFP2-suojaimia aerosolia tuottavissa toimenpiteissä. Myös mm. teollisuudessa on monia työtehtäviä, joissa on terveydelle haitallisia pölyjä ja siksi niissä tarvitaan FFP2-suojaimia.

Työnantaja vastaa työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työssä ja päättää riskinarvioinnin perusteella tarvittavasta suojauksesta. Koronvirustilanteessa työnantaja ottaa riskinarvioinnissa huomioon myös alueelliset suositukset. Työntekijän lakisääteinen velvoite on noudattaa työnantajan työturvallisuutta koskevia ohjeita.

Suomessa tautitilanne on parempi kuin monessa muussa maassa, mutta meilläkin monin paikoin huononemassa. Tilanne voi nopeasti muuttua uusien virusmuunnosten vuoksi.

Lisätietoa

Antti Koivula, pääjohtaja, Työterveyslaitos, puh. 030 474 2340, antti.koivula[at]ttl.fi
Carita Aschan, johtaja, Työterveyslaitos, puh. 043 820 0923, carita.aschan[at]ttl.fi
Tommi Alanko, johtaja, Työterveyslaitos, puh. 040 719 2521, tommi.alanko[at]ttl.fi

Tutustu myös

Koronavirus – ohje suu- ja nenäsuojus (ttl.fi)

Mediapalvelut

Kristiina Kulha, viestinnän erityisasiantuntija
Työterveyslaitos, Helsinki
puh. 030 474 2551, 040 548 6914,
kristiina.kulha[at]ttl.fi

Tiina Kaksonen, viestinnän asiantuntija
Työterveyslaitos, Oulu
puh. 030 474 3015, 050 364 3158
tiina.kaksonen[at]ttl.fi

www.ttl.fi

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa. Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot. Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on n. 500. Lisätietoja: www.ttl.fi @tyoterveys

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.