Terveydenhoitajaliitolla suuri huoli koronan vaikutuksista terveydenhoitajaopiskelijoihin

Terveydenhoitajaliitto kantaa huolta koronaepidemian vaikutuksista terveydenhoitajaopiskelijoiden opintoihin. Miten opinnot etenevät, saavutetaanko oppimistavoitteet ja valmistuvatko opiskelijat suunnitellusti? Lisäksi suuri huoli on opiskelijoiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista poikkeusoloissa. Terveydenhoitajaliiton kyselyn mukaan vuoden kestänyt koronaepidemia on vaikuttanut merkittävästi terveydenhoitajaopiskelijoiden opiskelu- ja valmistumissuunnitelmiin.

Suurin osa teoriaopinnoista on järjestetty etäopintoina ja vain välttämätön opetus on toteutettu kampuksilla.
– Terveydenhoitajaopintoihin sisältyy paljon simulaatiomuotoista lähiopetusta, ja erityisesti vuorovaikutustaidoilla on keskeinen merkitys tulevassa työssä, joten lähiopetukselle olisi ollut suuri tarve, toteaa Terveydenhoitajaliiton puheenjohtaja Tiina Mäenpää, joka on itsekin aikaisemmin opettanut terveydenhoitajaopiskelijoita.

Opiskelijat kokevat etäopiskelun yksinäiseksi. Lisäksi itsenäinen opiskelu etänä vaatii opiskelijalta suurta itsekuria ja aktiivisuutta, mikä tekee opiskelusta osalle opiskelijoista haastavaa. Pitkään kestävä etäopiskelu laskee myös opiskelumotivaatiota. Lähiopetuksen muuttaminen etätoteutukseksi on lisännyt myös olennaisesti opettajien työn kuormittavuutta.
– Moni opiskelija kaipaakin enemmän ohjausta ja tukea opettajilta ja parempia sekä nopeampia vastauksia lähetettyihin sähköposteihin. On välttämätöntä, että opiskelijat saavat riittävää tukea opettajiltaan, ja se on ammattikorkeakouluissa mahdollistettava, Mäenpää jatkaa.

Tärkeää on myös opiskeluterveydenhuollon palveluiden toimivuus. Joillakin paikkakunnilla opiskelijoiden terveyspalvelut ovat pahoin ruuhkautuneet, eikä lakisääteiset opiskelijahuollon palvelut ole toteutuneet suunnitellusti.
– Palveluihin pitäisi päästä aina, kun opiskelijalla on avun ja tuen tarve, Mäenpää muistuttaa.

Terveydenhoitajaopintoihin kuuluu paljon harjoittelua työelämässä, ja opiskelijoita kuormittaa huoli harjoittelumahdollisuuksien toteutumisesta. Osa opiskelijoista ei ole saanut tarvitsemaansa harjoittelupaikkaa ja osalta työharjoittelu on peruttu, koska käytännön harjoittelua ohjaava terveydenhoitaja on siirretty koronan hoitoon liittyviin tehtäviin.

Koronaepidemian vuoksi ennaltaehkäiseviä palveluja on paikoin supistettu rajustikin, ja vain välttämätön työ neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa on toteutettu.
– Tällaisessa tilanteessa opiskelijoilla ei ole mahdollisuutta saavuttaa harjoittelujaksolle asetettuja oppimistavoitteita. Osaaminen jää pirstaleiseksi, eikä riittävää kokonaiskuvaa harjoiteltavasta terveydenhoitajan työalueesta muodostu. Koronaepidemia on lisännyt käytännön ohjaajien työn kuormittavuutta, ja opiskelijoilla on jatkuva huoli siitä, että oma ohjaaja siirretään muihin tehtäviin.

– Korona-aika jättää pitkäaikaisen jäljen opiskelijoiden opiskeluaikaisiin muistoihin, mutta myös kokemukseen opiskeluhyvinvoinnista ja jaksamisesta, mikä voi vaikuttaa pitkälle työuraan. Terveydenhoitajaopiskelijoiden edunvalvojana edellytämme opiskeluhuollon palveluiden saatavuutta matalalla kynnyksellä. Lisäksi ennaltaehkäisevän työn harjoittelupaikkojen varmistamiseksi ne tulee varata ensisijaisesti terveydenhoitajaopiskelijoille, Mäenpää painottaa.

Lisätiedot

puheenjohtaja Tiina Mäenpää, puh. 044 542 0557, tiina.maenpaa@terveydenhoitajaliitto.fi

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.