Sosiaalialan ammattilaisten työskentely pandemia-ajan paineessa – työtä tehty asiakkaiden parhaaksi, ammattietiikasta tinkimättä

Tuore Lapin yliopistossa tehty tutkimus paljastaa, millaisia vaikutuksia koronapandemialla on ollut sosiaalialalla. Pandemian ja sen vastatoimien vaikutukset näkyvät laajasti alan asiakkaiden, ammattilaisten ja organisaatioiden arkipäivässä. 

Lapin yliopiston sosiaalityön Panda/SILE-tutkimusryhmä selvitti pandemian vaikutuksia sosiaalialan työhön. Pandemia ja siihen kohdistetut vastatoimet ovat koskettaneet sosiaalialaa laajasti. Alan ammattilaisten tarjoamat palvelut ovat kokonaisuutena arvioiden jatkuneet koko pandemia-ajan. Työn sisällöt ovat pysyneet verrattain samoina, mutta työn toteuttamisen tavat ovat muuttuneet nopeasti. Myös sosiaalialalla toteutettiin muun yhteiskunnan tavoin laajamittainen digiloikka.

Koronan vaikutus sosiaalialan asiakkaisiin

Palveluiden muutoksilla ja pandemia-ajalla on ollut laajamittainen ja hyvin intensiivinen vaikutus sosiaalialan asiakkaiden elämäntilanteisiin. Heidän ongelmiensa ratkaiseminen on merkittävästä vaikeutunut.

– Ongelmat ovat kasautuneet, ja osa asiakkaista on jopa pudonnut palvelujen piiristä, kertoo Lapin yliopisto sosiaalityön professori Timo Harrikari.

Harrikarin mukaan myös asiakastyön tekeminen on vaikeutunut, mikä johtuu suurilta osin siitä, että yhteistyökumppanit ovat vähentäneet tai sulkeneet palvelujaan.

Ammattilaisilla ennenkokematon työkuorma 

Sosiaalialan ammattilaisten työkuormitus on lisääntynyt merkittävästi, ja arviot vuoden 2021 työkuormituksesta ovat selvästi aiempaa synkempiä. Kuormituksen kasvu koskee kaikkia sosiaalialan palvelusektoreita. Yli puolet vastaajista kertoi, ettei työaika riitä tehtävien suorittamiseen. Heikoimmassa asemassa pandemia-aikana ovat olleet nuorimmat alan ammattilaiset, joita ovat kuormittaneet työ, viruspelko ja virukselta suojautuminen.

– Pandemia-aika on osoittanut, että sosiaalialan ammattilaiset ja sosiaalipalvelut ovat pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamme näkymätön, hiljainen ja viimeinen perälauta, jatkaa Harrikari.

Samaan aikaan etätyömahdollisuus on jonkin verran helpottanut erityisesti yksinhuoltajien ja muiden lapsiperheellisten työ- ja yksityiselämän välistä jännitettä

Organisaatioiden sopeutuminen uuteen tilanteeseen on ollut haastavaa. Työtä on silti pyritty tekemään tinkimätä työn eettisistä periaatteista ja asiakkaan parasta ajatellen. Alan ammattilaiset arvostavat itse työtään mutta kokevat, että heidän tekemänsä työn yhteiskunnallinen arvostus on heikkoa. Alan ammattilaiset ansaitsevat arvostuksensa, ja palveluiden resursoinnista ja toimivuudesta on aiheellista huolehtia niin kriisiaikoina kuin yhteiskuntien nousukausina.

Kyselytutkimus toteutettiin vuosina 2020–21 ja siihen saatiin yhteensä 847 vastausta. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Posken sekä Kanta-Hämeen Pirkanmaan ja Satakunnan sosiaalialan osaamiskeskus Pikassoksen kanssa. Tutkimuksen rahoittivat Sosiaali- ja terveysministeriö ja Strategisen tutkimuksen neuvosto.

Sosiaaliala ja koronaviruspandemia -tutkimusraportin julkaisutilaisuus

Sosiaaliala ja koronaviruspandemia -tutkimusraportti julkaistaan webinaarissa perjantaina 3.12. klo 12. Kaikille avoin webinaari pidetään Teams-yhteydellä osoitteessa: https://bit.ly/310aMzC

Webinaarin puheenjohtajana toimii YTT, dosentti Marjo Romakkaniemi (Lapin yliopisto) ja puheenvuoron pitävät professori Timo Harrikari (Panda/SILE-hanke, Lapin yliopisto), sosiaalineuvos Juha Luomala (Sosiaali- ja terveysministeriö) ja toimitusjohtaja Tuula Tuominen (Pikassos).


Julkaisutiedot:

Harrikari, Timo, Romakkaniemi, Marjo, Fiorentino, Vera, Saraniemi, Sanna, Tiitinen, Laura & Leppiaho, Tuomas (2021) Sosiaaliala ja koronaviruspandemia. Sosiaalialan ammattilaisille vuosina 2020 ja 2021 esitettyjen kyselyjen tuloksia. Julkaisuja 46. Rovaniemi: Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Poske.

Raportin julkaisee Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus POSKE ja se löytyy julkaisupäivänä osoitteesta: https://ekollega.fi/posken-julkaisusarja

Lisätietoja: 

Sosiaalityön professori Timo Harrikari
Lapin yliopisto
timo.harrikari(at)ulapland.fi
p. 044 4744340

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.