Huomio nukkumisergonomiaan

Hyvin nukuttu yö takaa virkistyneen olon, kun keho ja mieli ovat saaneet palautua.

Merkittävimpiä tekijöitä unen laatuun on ihmisen nukkumisergonomia. Kuitenkin siihen kiinnitetään tänä päivänä aivan liian vähän huomiota. Käytämme nukkumiseen lähes kolmasosan elämästä. Vaikka patja ja tyyny pitäisi valita yhtä huolella kuin kengät tai silmälasit, sänky hankitaan silti helposti megamyymälästä, ja yleensä vielä hinta edellä. Ei ihme, että tutkimusten mukaan jopa 80 % suomalaisista nukkuu huonosti, ja kärsii aamuisin voimattomuuden tunteesta ja kivuista.

– Tämä on usein suoraa seurausta väärästä ergonomiasta. Lihaksiston levätessä nukkumisergonomia määräytyy näet täysin patjan ja tyynyn mukaan, Arto Melanko Tempur Suomelta huomauttaa.

Väärä yöaikainen ergonomia kostautuu pahimmillaan erilaisina jännitys- ja kiputiloina, joilla on vaikutusta myös psyyken jaksamiseen.

Sängyn ja tyynyn oikeaoppinen valinta

Silmälaseja ostaessaan asiakas joutuu kääntymään optikon tai silmälääkärin puoleen, jotka auttavat valitsemaan oikeat lasit. Kenkäkaupassakin voi sovitella useita pareja, kunnes löytyy hyväntuntuiset jalkineet, joiden lesti tuntuu kuin omalle jalalle tehdyltä. Sänkyä hankittaessa asiaan pitäisi paneutua samalla huolellisuudella. Kovin usein kuitenkin istahdetaan korkeintaan sängyn reunalle ja koetellaan sen pehmeyttä, tuntuisiko se miellyttävältä.

– Nukkumisasennon ohella vuodetta valittaessa pitää huomioida myös ihmisen koko sekä mahdolliset sairaudet, esimerkiksi skolioositaipumus, Melanko teroittaa.

Vastatakseen haasteeseen Tempur on avannut oman myymäläketjun, jossa asiakkaan on mahdollista asiantuntevan myyjän tuella valita juuri hänen nukkumisasennolleen ja keholleen sopiva tyyny ja patja.

– Tempur on Suomen suurin sänkyjen erikoismyymäläketju, jossa jokainen myyjä on koulutettu nukkumisergonomian asiantuntija, KNA, hän huomauttaa.

Tempur-koulutukseen sisältyy niin anatomian ja unen merkityksen kuin nukkumisergonomian luentoja, joita pitävät omien alojensa asiantuntijat professori Olavi Airaksinen, professori Marko Partinen sekä ylilääkäri Ylinen. Lisäksi myyjät perehdytetään myynnin etiikkaan, eli siihen, miten asiakasta autetaan valitsemaan juuri hänelle oikea ratkaisu.

Nasan teknologiaa

Tempur on maailman ainoa NASA:n sertifioimana patjabrändi. Sen patjamallisto nojaa NASA:n avaruusteknologian pohjalta kehitettyyn erikoismateriaaliin, joka tunnistaa ainutlaatuisella tavalla käyttäjänsä painon ja lämmön, ja mukautuu yksilöllisesti nukkujalle sopivaksi. Se myös säilyttää 95 % ominaispainostaan ilman kuopalle painumista.

Innovatiivinen ratkaisu kestää normaalissa käytössä 15 vuotta, kun halpajäljitelmät ja peruspatjat väsyvät epäergonomisiksi jo parissa vuodessa. Siksi innovaatiota käytetään myös sairaaloissa esim. tehohoitopotilaiden painehaavojen ennaltaehkäisyssä.

Terveydenhoitoala suosittelee tutkitusti parasta

Tempur on mm. Suomen Uniliiton pitkäaikainen ja luotettava yhteistyökumppani. Uniliitto suosittelee vain Tempurin tuotteita, sillä niiden laatu perustuu pitkään tutkimus- ja kehitystyöhön, ja ne ovat antaneet arvokkaan avun monille unihäiriöistä kärsiville. Myös Suomen Selkäliitto suosittelee Tempuria, koska yksilöllisesti valitut tuotteet mahdollistavat oikeanlaisen nukkumisergonomian ja laadukkaan yöunen. Nämä ovat tärkeitä asioita kun tuetaan selän hyvinvointia.

– Tämän lisäksi Taloustutkimuksen mukaan Tempur-patjoilla ja -tyynyillä on tutkitusti tyytyväisimmät käyttäjät, Melanko päättää.

www.tempur.fi

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.