Helleena’s home – Leppoisaa arkea ja suomalaisia, ikivihreitä elokuvia

”Minulla on unelma vanhuudesta, joka on ihmisarvoinen ja kunnioittava, ja jossa ei tarvitse pelätä eikä tulla laiminlyödyksi. Vihdoin lähdön hetkellä olisi myös rakastavia ihmisiä lähellä.”
– Helena Jaakkola –

Suomen väestö ikääntyy vauhdilla. Yhteiskuntamme suurimpia haasteita onkin kehittää ikääntyville helposti saavutettavia matalankynnyksen palveluja, sekä saada vanhustyö houkuttelevaksi myös tulevaisuudessa. Silloin, kun iäkkään toimintakyky on vielä suhteellisen hyvä, mutta hän ei pärjää kotona annettavien kotihoidon palveluiden turvin, hänelle voidaan järjestää hoito esimerkiksi perhekodissa.

Maamme vanhushuollon tavoitteena on, että jokainen meistä voisi asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään monipuolisten palvelujen turvin. Perhehoitona toteutettu hoiva ja hoito on erinomainen vaihtoehto silloin, kun tehostettu palveluasuminen tuntuu liian raskaalta. Perhehoito tarjoaa kodikkaan ja turvallisen arjen, jonka kivijalkana ovat yhteisöllisyys ja perheen arkeen osallistuminen kunkin ikäihmisen tarpeet huomioiden. Perhehoito ei sulje pois muita avohuollon palveluita ja sitä voidaan toteuttaa niin lyhyt- kuin pitkäaikaisena hoitona. Pitkäaikaisessa perhehoidossa ikäihminen muuttaa asumaan perhekotiin.

Ammatillista perhehoitoa tarjotaan perhekodissa, jolla on yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain mukainen lupa. Perhehoidon piiriin pääsee, kun kunta tai kuntayhtymä tekee toimeksiantosopimuksen perhehoitajan kanssa tai sopimuksen perhehoidon järjestämisestä yksityisen perhehoidon tuottajan kanssa. Suomessa toimii tälle hetkellä noin 300 iäkkäiden päätoimista perhehoitajaa. Perhehoito on myönnetty noin 1 400:lle ikäihmisille, joista 75 prosenttia on lyhytaikaisessa hoidossa.

Perhehoidon ohella Suomessa toimii tuhansia omaishoitajia, joita ei voi työnkuvan ja taloudellisen korvauksen suhteen verrata toisiinsa. Suomessa arvioidaan olevan noin 350 000 omaishoitotilannetta, joista vähintään 60 000 on sitovia ja vaativia. Noin miljoona suomalaista hoitaa tällä hetkellä läheistään, joista suurin osa ilman sosiaaliturvaa ja erillistä omaishoidon sopimusta.

Helenan unelma

Hyvinkäällä ikäihmisten perhekotitoiminnan noin vuosi sitten aloittanut Helena Jaakkola (65 v), kertoo, että hänelle ”koti” on paikka, jossa iäkäs kohdataan omana itsenään, persoonana ja ihmisenä, jolla on taustallaan paljon elämänkokemusta ja historiaa.

– Minulle on tärkeää, että jokaista iäkästä kohdellaan yhtä kunnioittavasti kuin hotellin vastaanotossa tai loistoristeilijällä asiakasta. Kunnioittavan asenteen lisäksi perhehoitajan tulee omata ammattitaitoa myös muun muassa haavojenhoitoon, sekä muuhun pieneen terveydenhoitoon, hän painottaa.

Jaakkola toivoo, että ikäihmisten perhekoteja perustettaisiin mahdollisimman paljon, sillä ne ovat kunnille ja kuntayhtymille edullisia tapoja hoitaa hyvin, inhimillisesti ja kodinomaisesti vanhuksia.

– Olen nähnyt pitkän työurani aikana vanhusten kotihoidossa paljon ikäviä asioita onnistumisien ohella, joten halusin tarjota vielä oman osani ikäihmisten hoitajana. Työskennellessäni kotihoidossa vuorotyö tuntui usein raskaalta ja ainainen kiire pahalta. Kotihoidossa työskennellessä meillä työntekijöillä ei ollut aikaa jäädä juttelemaan asiakkaiden kanssa tarpeeksi ja tuntui pahalta jättää yksinäiset ja turvattomat iäkkäät kotiinsa odottamaan taas seuraavaa käyntiä päivä toisensa jälkeen. Olen sitä mieltä, että nykyisin kotikäyntien tietojen kirjaaminen vie aivan liian paljon huomiota itse vanhuksista, hän huomauttaa.

Lempäälässä vuonna 1955 syntynyt Jaakkola jatkaa, että hän on itse suurperheen äitinä ja lähihoitajana tottunut valvomaan ja tekemään töitä vuorokauden ajasta riippumatta, joten työ perhehoitajana sopii hänelle hyvin.

– Työni ohella saan bonuksena kuunnella näiden elämää kokeneiden ihmisten tarinoita, sekä nauraa heidän mahtavalle huumorilleen, hän hymyilee pilke silmäkulmassa.

Perhehoitajalla on oikeus pitää kolme vapaapäivää kuukaudessa. Jaakkola viettää vapaa-aikansa mieluiten luonnon helmassa. Helleena’s home perhekotia ylläpitävä Helena Jaakkola on työskennellyt ennen nykyistä työtään lähihoitajana kevyestä päivystyksestä akuuttiin sairaanhoitoon ja kotihoitoon. Hän työskenteli pienessä paikallislehdessä ja myöhemmin freelance toimittajana eri julkaisuissa, sekä itsenäisenä Valtatie20 -lehden yrittäjänä vuosina 2009–2012. Hän on järjestänyt Pudasjärven Ilmailukerhon kanssa yhteistyössä kansainvälisiä ilmailutapahtumia, sekä toiminut Pudasjärven Usevenue -hankkeen, Sunny Nights Rally -ilmailutapahtumakoordinaattorina.

Helleena’s homen arkea

Jaakkola kertoo, että arki Helleena’s homessa alkaa pesulla, pisulla, aamupuurolla ja lääkkeillä.

– Täällä asuu tällä hetkellä kolme yli 90-vuotiasta rouvaa, joiden kanssa päivät sujuvat leppoisasti keskustellen, kahvitellen ja elokuvia katsellen. Kolmesta rouvasta yksi tarvitsee tällä hetkellä vahvempaa tukea muun muassa pukeutumiseen ja haavanhoitoihin liittyen. Kaksi rouvista istuu pyörätuolissa ja kolmaskin tarvitsee sitä ulkoiltaessa.
Jaakkola jatkaa, että päivät Helleena’s homessa ovat yleensä rauhallisia.

– Meillä täällä aika menee omaa verkkaista tahtiaan ja aamupäivällä rouvien ottaessa pienet tirsat teen samalla lounaan. Minusta on mukava tehdä muille ruokaa, sillä olen tottunut siihen, että minulla on aina ihmisiä ympärilläni. Ruokailun jälkeen menemme sitten säiden mukaan pihalle kahvittelemaan ja vaihtamaan päivän kuulumisia. Meillä ei ole täällä erikseen vierailuaikoja, joten asukkaiden läheiset ovat tervetulleita käymään milloin vain, kunhan he ottavat huomioon korona-ajan terveysturvallisuuden. Omaiset voivat vapaasti napata läheisensä mukaan myös käymään juhlissa tai käyttää heitä muuten vain asioilla, hän painottaa.

Jaakkola jatkaa, että he ovat rouvien kanssa tehneet joitakin pieniä reissuja lähitiloille, mutta korona-aika on ikävä kyllä rajoittanut eri mahdollisuuksia.

– Olemme vierailleet muun muassa kesäteatterissa Taborinvuorella, luomutilalla, laamatilalla ja lentokentän avoimien ovien tapahtumassa Hyvinkäällä sekä Kunnan poikien konsertissa. Toistaiseksi meillä ei ole vielä jatkosuunnitelmia, mutta kun keksimme jonkun kivan paikan, niin sinne mennään. Meidän on pakko ottaa huomioon vierailupaikkoja harkitessa sekä nykyinen koronatilanne että tietysti paikan esteettömyys, hän huomauttaa.

Jaakkola kertoo, että hänellä on silloin tällöin tapana ottaa aina yksi asukas kerrallaan mukaan ja käydä hänen kanssaan kahdestaan pieni kävelyreissu.

– Täällä asuvat rouvat ovat siinä mielessä hyvässä kunnossa, että voin turvallisin mielin jättää heidät muutamaksi minuutiksi keskenään turisemaan. Meidän päivittäisiin rutiineihin kuuluu myös jonkin ikivihreän mustavalkoelokuvan tai kotimaisen sarjan katsominen Yle Areenasta.

– Asukkaat muistelevat mielellään sarjoja ja elokuvia, mitä ovat nuorempina katsoneet. Tällaisia elokuvia ovat muun muassa postia Pappi Jaakobille ja Niskavuori- elokuvat, sekä sarjoista Metsolat on ehdoton suosikki. Kuuntelemme myös paljon musiikkia. Yksi kappale tuntuu rouvien mielestä olevan ylitse muiden ja se soikin täällä kymmeniä kertoja viikon aikana. Kappale on nimeltään ”Rakastan elämää” ja sen esittää oululainen poliisi, hän naurahtaa.

Perhekodin asukkaat vierailemassa Knehtilän luomutilalla. Jaakkola kertoo, että he tekevät aina kaikki reissut tilataksilla pyörätuolien kera.



Tunteita ja persoonia

Kainuun Sairaanhoito-oppilaitoksesta alun perin apuhoitajaksi valmistunut Jaakkola kertoo, että hänestä on mukavaa, että iäkkäiden persoonat pulpahtavat arjen keskellä esille.

– Kyllähän näilläkin rouvilla on omat temppunsa ja kujeensa, joten heidän kanssaan toimiminen vaatii huumoria, kokemusta ja joskus vähän kärsivällisyyttäkin. Koska työskentelen yksin, minun on täytynyt opetella ottamaan myös omia pieniä vapaahetkiä. Vaikka perhehoitajana työskentely on ehdottomasti antoisaa, on se välillä myös raskastakin. Minulla on lain mukaan kolme vuorokautta vapaata kuukaudessa ja vietän ne yleensä yksin tai ystävien kanssa luontoa kuunnellen. Istuskelen yleensä nuotiolla ja nukun hammocissa metsässä tai meren rantakallioilla, hän kuvailee.

Jaakkola jatkaa, että hän harrastaa mahdollisuuksien mukaan myös ilmailuun liittyviä juttuja ja purjehtimista, joten hänen täytyy aina tarkasti harkita, mihin käyttää vähäiset vapaansa. Vastapainoa vanhustyöhön Jaakkola kertoo saavansa kirjoittaessaan harrastuspohjalta Liikennelentäjä-lehteen, sekä harrastaen DC-3 OH-LCH -matkustajakoneen vapaaehtoishommia. Vapaapäivät ja lomittajan hänelle järjestää kuntayhtymä. Jaakkola kertoo, että perhehoitoon sisältyy aina hoiva ja hoito, ruoka, hygienia, sekä mahdollisuuksien mukaan myös oma huone, mutta lääkkeet asukkaat maksavat itse.

– Asukkaiden lääkityksistä huolehtii kotihoito ja se käykin täällä meillä aina säännöllisesti kahden viikon välein, sekä tietysti tarpeen mukaan. Kotihoitoon sisältyy myös säännölliset lääkärintarkastukset, sekä lääkityksien säännölliset tarkastukset. Lääkärintarkastus asukkailla on aina syntymäkuukauden aikana. Mikäli iäkkään täytyy käydä lääkärissä, niin siitä huolehtivat yleensä iäkkään läheiset ja akuuteissa tapauksissa minä soitan päivystykseen tai hätäkeskukseen.

– Perhehoitajan työhön ei kuulu asukkaan raha-asiat, vaan niistä huolehtivat joko omaiset tai iäkkäälle on määrätty
edunvalvoja. Palkan perhehoitaja saa asuinkunnalta tai kuntayhtymältä, hän kuvailee perhehoitajan toimenkuvaa.

55 kertaa laskuvarjohypyn suorittanut, 12 lapsen äiti ja 26 lapsenlapsen mummo ei pienistä hetkahda.

– Olen varma, että työ- ja elämänkokemukseni ovat hyödyksi tässä työssä, vaikkakin tähän voi ryhtyä ilman ammatillista koulutusta. Perhehoitajaksi valmistuu käymällä muutaman päivän perhehoitajakoulutuksen ja hankkimalla ikäihmisille sopivan asunnon ympäristöineen. Perhehoitajaksi aikovan täytyy käydä siis kunnan sosiaalitoimen viisipäiväinen perhehoitajakoulutus, sekä esittää kotikunnan sosiaalitoimessa laadittu lausunto soveltuvuudesta alalle, hän lisää lopuksi.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.