Asiakaskohtaamisiin käytetty aika näkyväksi – Rinnekoti ja Memocate aloittavat yhteistyön

Rinnekoti ja Helsingin yliopistosta lähtöisin oleva SOTE-alalla toimiva startup-yritys Memocate Oy aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on tutkia ja kehittää asiakaskokemusta, vuorovaikutusta sekä palveluja. Pilottitutkimus käynnistyy tammikuun aikana kolmessa Rinnekodin yksikössä, joissa tarjotaan asumisen tuen palveluja kehitysvammaisille ja autismikirjon henkilöille. Pilottitutkimuksen tuloksia odotetaan kevään 2021 aikana.

Diakonissalaitokseen kuuluva Rinnekoti kehittää aktiivisesti palvelujaan ja samalla tuo uusia innovaatioita kehitysvamma-alalle. ”Kehittämisen painopiste on erityisesti asiakaskokemuksessa ja työntekijäkokemuksessa. Memocaten kanssa tehtävä yhteistyö pureutuu näihin molempiin sekä luo pohjaa palvelujen kehittämiselle”, sanoo Anna Eskola, Rinnekodin laadusta ja kehittämisestä vastaava johtaja.

”Pilottitutkimus tuo näkyväksi asiakkaan kanssa vietetyn ajan ja mahdollistaa niin palvelun kuin työkäytäntöjenkin kehittämisen”, jatkaa Eskola.

Pilottitutkimuksen tavoitteena on kerätä tietoa siitä, miten asiakkaiden palveluntarve ja Rinnekodin tuottaman palvelun määrä kohtaavat. Pilotissa kokeillaan Memocate Oy:n kehittämää Rytmi-palvelua, jolla mitataan asumispalveluiden asiakkaiden ja työntekijöiden yhdessä viettämän ajan määrää sensoriteknologian avulla.

Palvelumme tarkoituksena ei ole seurata yksittäisten työntekijöiden ajankäyttöä, vaan tarkastelemme tuotetun palvelun määrää asiakaskohtaisesti. Samalla teemme näkyväksi sen, kuinka paljon ohjausta kukin asiakas on saanut henkilökunnalta yhteensä”, kertoo Heikki Hauskaviita Memocatelta.

Memocatella yhteistyön käynnistymiseen ollaan tyytyväisiä. ”Tuotekehitysvaiheessa oleva sensorimme pääsee nyt todelliseen testiin ison sote-toimijan palveluissa, mikä auttaa meitä kehittämään palveluamme eteenpäin”, Hauskaviita kiittelee.

Memocate kehittää Rytmi-palvelua sote- ja hoivapalveluihin yleisesti. Memocaten tausta on ikäihmisten ja erityisesti muistisairaiden palveluissa, ja Rytmiä on kehitetty alunperin nämä kohderyhmät mielessä. “Oli onnekas sattuma, että löysimme Rinnekodin pilottikumppaniksi. Emme olleet ajatelleet, että Rytmille voisi olla kysyntää muuallakin kuin ikäihmisten palveluissa”, Hauskaviita toteaa.

Rytmi-palvelusta ei tässä pilotissa ole vielä kaikki ominaisuudet käytössä. Palvelulla olisi mahdollista myös analysoida asiakaskohtaamisten laatua ja sosiaalisen vuorovaikutuksen määrää yhdessä vietetyn ajan määrän lisäksi. Pisimmälle viedyissä visioissa palvelu osaisi ennakoida muutoksia henkilöstöresurssitarpeissa sekä asiakkaiden toimintakyvyssä, jolloin muutoksiin voitaisiin valmistautua paremmin ennalta.  voitaisiin välttää.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.