Sosiaali & Terveysala Tänään

ban_rinnekoti_2018_468x60px

87f3eaa84078d618_800x800ar

Vita Laboratoriot ja Roche: tinkimätöntä yhteistyötä suomalaisten terveyden hyväksi

Suomalainen korkealaatuisia laboratoriopalveluita tuottava perheyritys Vita Laboratoriot Oy ja kansainvälinen laboratorioanalytiikkatoimittaja Roche työskentelevät yhdessä suomalaisen terveydenhuollon hyväksi. Vita otti tänä keväänä käyttöönsä maailman ensimmäisten laboratorioiden joukossa Rochen erittäin tarkan korona-vasta-ainetestin.

Vita Laboratoriot on 25-vuotias perheyritys, joka tuottaa Helsingin Hernesaaresta käsin suomalaisille laboratoriotutkimuksia kolesterolista koronaan. Tehokkaan logistiikan ansiosta yritys palvelee julkista ja yksityistä terveydenhuoltoa pohjoisinta Suomea myöten.

“Roche on toimintamme kehittämisestä kiinnostunut ja sitoutunut yhteistyökumppani, jonka kanssa meillä on todella hyvä keskusteluyhteys. Saamme Rochen myötä uusimpia ratkaisuja käyttöömme ensimmäisten joukossa – kuten yhtiön kehittämän COVID-19-vasta-ainetestin”, Heikki Hurme kertoo.

Suomalaista työtä suomalaisten hyväksiVitan liiketoimintajohtajalle Heikki Hurmeelle kotimaisuus on tärkeää. Yritys haluaa säilyttää laboratorioalan työpaikat Suomessa ja tarjota asiakkaille korkeaa laatua nopeasti ja kilpailukykyiseen hintaan. Roche on Vitalle tärkeä laite- ja ratkaisutoimittaja.

Rochen Business unit managerille Arsi Itkoselle yhteistyö Vitan kanssa on kansalliseettinen kysymys.

– Vita tekee töitä Suomessa ja suomalaisten eteen. Se on sukkelaliikkeinen ja joustava yritys, joka mukautuu nopeasti toimintaympäristön muutokseen. Yhteistyömme perustuu keskinäiseen arvostukseen ja luottamukseen.

Teksti: Eila Lokka


ajas-0920-sjtt-140x250

SuomenAmmattivaate_banneri_140x250px_press

suomen_sairaalatukku_gd160x600px

bans

PalvelutaloKotipiha_140x330px_netti

Sosiaali & Terveysala Tänään banneri