Sosiaali & Terveysala Tänään

ban_rinnekoti_2018_468x60px

ec13ef01-1154-42ad-816e-b9866e262590

Yliopiston Apteekin verojalanjälki oli 58 miljoonaa euroa vuonna 2019

Yliopiston Apteekki on merkittävä suomalainen veronmaksaja, joka maksoi vuonna 2019 apteekkiveroa 30,1 miljoonaa euroa (28,6 miljoonaa euroa vuonna 2018) sekä muita veroja ja veroluonteisia työnantajamaksuja yhteensä 28,0 miljoonaa euroa (27,5 miljoonaa euroa vuonna 2018).

Apteekkivero on progressiivinen vero, jota apteekit maksavat valtiolle 0-11,2 prosenttia lääkemyynnistä. Yliopiston Apteekki maksaa valtiolle korkeinta mahdollista apteekkiveroa. Vastaavaa veroa ei ole käytössä muissa Euroopan maissa.

Vuonna 2019 Yliopiston Apteekin osuus Suomen apteekkien lääkemyynnistä oli noin 10 prosenttia ja Suomen apteekkien maksamasta apteekkiverosta noin 16 prosenttia.

Lääkkeiden hinnat ja apteekkien myyntikate määräytyvät valtioneuvoston asettaman lääketaksan mukaan. Lääkkeiden hinnat ovat samat kaikissa Suomen apteekeissa. Kalliiden lääkkeiden osalta apteekin myyntikate on pienempi kuin korkea apteekkivero (11,2 %).

– Apteekkivero nostaa lääkkeiden hintoja ja yhdistettynä lääketaksaan tekee Yliopiston Apteekin lääkemyynnistä tappiollista. Apteekkivero ja lääketaksa tulee uudistaa kokonaisuudessaan, Yliopiston Apteekin toimitusjohtaja Kimmo Virtanen sanoo.

Yliopiston Apteekki on Helsingin yliopiston omistama yhteiskunnallinen yritys, jonka tuotto käytetään vuosittain suomalaisen koulutuksen ja tutkimuksen hyväksi.


lojer

Sosiaali & Terveysala Tänään banneri

ajas-sjtt-140x250

suomen_sairaalatukku_gd160x600px

Sosiaali ja terveysala tänään banneri_2019

SuomenAmmattivaate_banneri_140x250px_press