Sosiaali & Terveysala Tänään

mp_sjttfi_banneri468x60-4

man-sitting-on-edge-facing-sunset-915972

Valtakunnallista mielenterveysviikkoa vietetään tällä viikolla

Mielenterveyden keskusliiton jokavuotista mielenterveysviikkoa vietetään 17.-24.11.2019 teemalla Diagnoosina ihminen – sairauksista huolimatta.

Mielenterveysviikolla puhutaan negatiivisista leimoista ja luuloista, joita edelleen liittyy mielenterveysongelmiin.

– Diagnoosina ihminen -teemassa kiteytyy se, mihin tarvitsemme muutosta seuraavaksi: meidän täytyy siirtää katse pois diagnooseista ja alkaa katsoa ihmistä kokonaisena. Palvelujärjestelmä tarvitsee diagnooseja, mutta ihminen on muutakin kuin hänen sairautensa, sanoo Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka.

Tänä vuonna teetetyn Mielenterveysbarometrin tuloksista ilmenee, että mielenterveysongelmista puhuminen on lisääntynyt ja yhä useammat ihmiset uskaltavat tulla sairauksiensa kanssa esille. Samalla barometrin tuloksista käy myös ilmi, että Not In My Back Yard eli NIMBY -ilmiö on kasvanut.

– Tämä selittyy sillä, että kun tehdään työtä stigman vähentämiseksi, tuodaan esiin asioita, jotka saattavat herättää pelkoja ihmisissä, jotka eivät omassa elämässään ole olleet tekemisissä mielenterveysongelmien kanssa. Olemme nostaneet diagnooseja esiin ja lisänneet tietoisuutta niistä. Nyt on tärkeää alkaa keskittyä ihmiseen kokonaisuutena ja jättää diagnoosit enemmän taka-alalle, jotta mielenterveysongelmia kokevat ihmiset tulisivat kohdelluksi ja kohdatuksi tasavertaisina, toteaa Sydänmaanlakka.

Kuluvan viikon aikana Mielenterveyden keskusliitto kampanjoi teeman ympärillä eri tapahtumissa ja sosiaalisessa mediassa. Mielenterveysyhdistykset eri puolilla Suomea järjestävät tapahtumia ja tempauksia. Listan tapahtumista löydät täältä.

Mielenterveysmessut järjestetään tiistaina ja keskiviikkona 19.–20.11. Helsingin Kulttuuritalolla. Messut keräävät tuhansia alan ammattilaisia, mielenterveysongelmia kokevia ihmisiä ja heidän läheisiään sekä ammattilaisseminaarien että maksuttomien ja kaikille avoimen yleisöohjelman pariin.

Tiistaina 19.11. Mielenterveysmessuilla messuilla julkistetaan vuoden 2019 mielenterveysbarometri sekä vuoden 2020 Hyvän mielen lähettiläs. Mielenterveyden keskusliitto selvittää säännöllisesti mielenterveysongelmista kärsivien sekä eräiden muiden ihmisryhmien suhtautumista erilaisiin mielenterveyden kysymyksiin. Mielenterveysviikolla julkaistava barometri on yhdestoista, ja tänä vuonna esiin nousevat mielenterveysongelmien vuoksi leimautuminen ja häpeä sekä hoidon saatavuus ja laatu.

Seuraa tapahtumia ja ohjelman tarkennuksia netissä www.mtkl.fi sekä somekanavissamme Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa ja osallistu keskusteluun: #diagnoosinaihminen #mielenterveysviikko

Mielenterveysviikko on maamme laajin valtakunnallinen mielenterveysaiheinen teemaviikko ja sitä vietetään aina marraskuussa. Viikko nostaa esiin ajankohtaisia mielenterveyteen liittyviä teemoja, tuo esille epäkohtia, tekee parannusehdotuksia ja vaikuttaa asenteisiin. Mielenterveysviikkoa on vietetty jo vuodesta 1974 marraskuussa, ja sitä koordinoi Mielenterveyden keskusliitto.

Lisätietoja:

Mielenterveysbarometri:
viestintäpäällikkö Henna-Riikka Myrskylä, henna-riikka.myrskyla@mtkl.fi, puh. 050 574 3586
Haastattelupyynnöt:
viestinnän suunnittelija Mirja Aarnio, mirja.aarnio@mtkl.fi, puh. 050 493 4433
Mielenterveysmessut:
tapahtumakoordinaattori Silja Lepistö, silja.lepisto@mtkl.fi, puh. 040 500 0822


tervisekivi-140x250

ajas-sjtt-140x250

lojer

Sosiaali ja terveysala tänään banneri_2019

Sosiaali & Terveysala Tänään banneri

SuomenAmmattivaate_banneri_140x250px_press